Nukuin koko yön tosi huonosti. Näin kamalia painajaisia että oltiin uimassa Siirin kanssa ja sen päälle hypittiin laiturilta ja se vaan vajos aina välillä pinnan alle, mutta hengitteli siellä kun kala. Sitten se heitti kellukkeet pois ja sanoi että osaa uida ja hyppäs veteen. Lähdettiin uimaan kauas ponttoonille jonka alle Siiri meni ja sain sen sieltä vedettyä pois, johon heräsin. Mun sydän pomppi hullunaa ja olo oli jännittynyt. Uni varmaan johtui siitä että oltiin tänään 7-> Siirin kanssa KOKS:ssa pään magneettikuvauksessa. Siirillä on liian iso pää kuulumma ikäisekseen, taas niitä neuvolan käyriä kun kytätään. Mun mielestä ihan normaali kun on pitkä (108cm) ja muutenkin kokoon nähden. No, tulokset saadaan maanantaina onko siellä vikaa mistä johtuisi sitten että se on hitaasti syttynyt puheelle. Kuitenkin mennään KOKS viikoksi tutkimuksiin vielä ennen joulua.

Mentiin 6.30 sairaalaan ja meidät ohjattin 4 kertaa väärään paikkaan, kunnes viidennellä mentiin oikeaan paikkaan jossa ensin annettiin kipugeeliä käsi taipeeseen ja kämmenen päälle kanyylin laittoa varten. Anestesialääkäri sai vasta 4 kerralla laitettua suoneen kanyylin ja voitte kuvitella mikä HUUTO ja kamala itku oli ronkkimisesta. Kannoin Siirin kuvaushuoneeseen ja laitoin makaamaan pedille joka menee sinne putkiloon. Siinä annettiin nukutusaine joka sai Siirin silmät menee ympäri ympäri ja vaan valkuaiset näkyi hetken ennen kun tirsamaa kokonaan kutsui. Nukahtaessa hän teki pienen nytkähdyksen ja mä herkkänä ihmisenä olin tippa linssissä.. Sitten odotin ulkopuolella 40min ja arvatkaa vaan tuntuiko se ikuisuudelta?;( Nukutus on aina nukutus ja siinä on omat riskinsä, sitä jänskätin varmaan yölläkin kun en saanut nukutuksi kun pätkiä. :( Siiri heräili kuitenkin hienosti ja pian alkoi jalatkin toimimaan niin päästiin osastolle tutustumaan jonne mennään myöhemmin. Rankan kokemuksen jälkeen haettiin lohturuokaa MÄKKÄRISTÄ ja loppu päivä meneekin huilatessa ja rentoutuessa. Taisi olla kuitenkin äidille kamalampi paikka kun Siirille?

Tosin sairaalassa näki useita lapsia joilla on vielä "huonommin" asiat joten oma narinani tuntuu varmaan heistä pieneltä, ja niinhän se onkin. Tietysti äitinä toivoo että lapsi olisi täysin terve ja haluaa ajatella vaan parasta. Sen verran optimisti olen kuitenkin että jonain päivänä Siirikin puhuu (toivottavasti!) moitteettomasti ettei jokaiselle tuntemattomalle tartte selittää että Siiri ei kaikkea ymmärrä/osaa puhua. Senkin asian kauhistelu satuttaa välillä ja paljon. Ei Siiriä mutta minua, koska tunnen epäonnistuneeni kasvatuksessa.